Joulumyyjäiset 2026

25.9.2026

Joulumyyjäiset tulossa – lähde mukaan!

Vanhempainyhdistys järjesti ensimmäiset joulumyyjäiset vuonna 2025 ja nyt suunnittelemme niitä myös tälle vuodelle! Tarkoitus on pitää ne viikonloppuna marras–joulukuun vaihteessa alakoulun juhlasalissa, ja mukaan on tervetullut koko yhtenäiskoulu, niin alakoulu kuin yläkoulukin. Tarkka päivä vahvistuu lähiaikoina.

Myyjäisissä luokat ja muut oppilasryhmät voivat kerätä varoja esimerkiksi luokkaretkeen tai omaan projektiinsa. Ennen kaikkea myyjäiset ovat mukava yhteinen hetki, jossa koulun perheet pääsevät kohtaamaan toisiaan. Vanhempainyhdistys järjestää tilan ja pientä yhteistä tekemistä. Viime vuonna koristeltiin pipareita ja väritettiin jouluisia kuvia.

Myyjänä voi olla luokka, valinnaisaineryhmä tai jokin muu oppilaiden porukka, ja ryhmä päättää itse, mitä myy. Pöydän voi täyttää perinteisillä myyjäisherkuilla ja käsitöillä, pitää kirpputoria tai keksiä jotain toiminnallista, kuten pienen maksullisen pelin tai ohjelmanumeron. Jos tarvitsette muun tilan, kuin yksittäisen myyntipöydän, ilmoitathan siitä jo suunnitteluvaiheessa, jotta voimme pohtia järjestelyitä hyvissä ajoin!

Myyjäiset ovat vanhempien vapaaehtoisesti järjestämä tapahtuma, eivätkä opettajat ole mukana järjestelyissä. Omalta opettajalta voi kuitenkin kysyä, onko myyjäisiin mahdollista valmistautua kouluaikana.

Myyntipöydät ilmoittaa vanhempi tai vanhempien porukka. Ilmoittautumislomake avataan heti, kun päivä on vahvistettu. Jokainen myyjäryhmä huolehtii itse maksuliikenteestään, joten ryhmälle kannattaa valita oma rahastonhoitaja hoitamaan vaihtorahat tai mobiilimaksut. Mukaan ei tarvitse sitoutua isosti, sillä yksikin myyntipöytä tai idea riittää hyvin.

Ostajaksi ovat tervetulleita kaikki: perheet, isovanhemmat, naapurit ja kaikki Juhannuskylän asukkaat. Kerro tapahtumasta eteenpäin, niin saadaan myyjäisiin mahdollisimman paljon väkeä!

Kysyttävää? Ota yhteyttä: jussinkoulury@gmail.com

Jussinkoulu ry